keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Yhden kirjoituksen 1000 lukijan raja ylitynee

Laitoin Suomi 24 Jämsä sivulle linkin, että olen tehnyt rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Nyt linkin aukaisseista on jo 985 ja tuhannen lukijan raja ylittynee aivan kohta.

Koko juttu on luettavissa täältä.

Ihmettelen vaan, että kuka viitsii lukea Suomi24 Jämsä -sivun törkytekstejä? 

Maailma on paljon parempi, kun avaa silmät ja mietti kuinka hyvin asiat oikeasti onkaan. 


Ja näköjään ylittyi…….


tiistai 22. joulukuuta 2015

Jämsän Jurna 2015 #1

Aiemmin tänä vuonna lanseerattiin termi Jämsän Jurna. Se luotiin karkoittamaan negatiiviset ajatukset Jämsästä ja jokaisen Jämsäläisen neljästä aivolohkosta. Nyt on tullut se aika vuodesta, jolloin asiaa puidaan jälleen.

No kuinka Jämsän Jurna valitaan?
Itseasiassa sitä ei valita konkreettisesti laisinkaan. Moni varmaan luuli, että se nimetään. Ei suinkaan - näin sitä ei tehdä.

No miten se Jämsän Jurna sitten valitaan?
Jämsän Jurnan valinta perustuu äärimmäiseen itsetutkiskeluun ja siitä seuranneisiin johtopäätöksiin. Jokaisen Jämsäläisen tulee asettua keskiyöllä mietiskelemään ennen vuoden vaihdetta. Se suoritetaan sysipimeässä vessassa, jossa on peili. Ympäröivien olosuhteiden on oltava äärirauhalliset. Vessan ovi suljetaan. Hälyääniä ei saa esiintyä. Peilin eteen asettaudutaan seisomaan.  Sytytetään taskulamppu, jolla valaistaan omat kasvot. Tuijotetaan silmiin, ollaan aivan hiljaa ja liikkumatta, tutkistellaan sisintä. Samalla tehdään kysymyksiä:

Olenko minä toiminut hyvänä malli -Jämsäläisenä?
Olenko esiintynyt Jämsäläisen positiivisuuden keulahahmona?
Onko käyttäytymiseni ollut ensiluokkaista Jämsäläistä tasoa?
Olenko edistänyt Jämsän imagoa ja parantanut henkeä?
Mitä olen tehnyt yhteisen hyvän eteen, jotta Jämsä on parempi paikka asua?

Kysymysten sarjaa voidaan jatkaa intuitiivisesti ja lennokkaasti pitäen positiivinen Jämsäläisyys päällimmäisenä ja ohjaavana elementtinä.

Kuinka kauan Jämsä tutkiskelua jatketaan?
Syvällistä ja meditoivaa itsetutkistelua jatketaan siihen saakka, kunnes kysymyksiin on saatu omasta sisimmästää vastaukset. On otettu henkilökohtaisesti opiksi ja asetettu itselle astetta paremmat tavoitteet seuraava vuotta varten.

Omat tavoitteet?
Asetetut tavoitteet kirjoitetaan paperille ja teipataan vessan peiliin. Siinä ne muistuvat mieleen pitkin vuotta, ainakin aamuin ja illoin.

Näin olemme saavuttaneet yhdessä askelta paremman Jämsän !!!

Pertti Peltola: Elämän tähden

Hyvä ja selkeä kirjoitus.

Jämsäläisille eduista tärkein on yliopistosairaala -tason mukainen hoito.
Aluehallinto on meille Jämsäläisille toisijainen asia.

Jämsän Seutu 18.12.2015



sunnuntai 20. joulukuuta 2015

En alennu lukemaan Suomi 24 sivuja

Jos aikoo pitää positiivisen pöhinän päällä, niin ei kannata alentua lukemaan Suomi 24 sivuja. Perusteluina on se, että nimettömänä voi haukkua ihan ketä tahansa ja ihan miten tahansa. Sivustoa lukiessa tulee vain pahalle päälle. Mitään hyvää ei ole tarjolla. Tiedän, että Blogiini linkitetään Suomi24 Jämsä sivulla, mutta siltikään en lue niitä. Tämä selviää, kun tarkasteleen Blogin tilastoja.

Suomi 24 sivusto on pahempi paikka kuin Jämsä Seutu -lehden kommentit. Mutta samaa sarjaa viedään. Onneksi kuitenkin paikallislehdessä on etukäteismodetointi - hieman laatu paranee.

Mielestäni Facebookin kirjoittelu omalla nimellä pitää keskustelun kutakuinkin ryhdissään. Asiallinen keskustelu omalla nimellä on se, mitä kaivataan. Asioita pitää käsitellä perustujen kanssa. Tosin muutamia poikkeuksia kirjoittajissa löytyy. Mutta Facebook tarjoaa sellaisille kirjoittajille omat "toiminnot".

Omassa Blogissa voin kirjoittaa melkein mitä vain, mutta kirjoittaja on aina selviö. Joten ihan kaikkea ei passaa eetteriin laskea. Rajoja voi aina hivotella.

Mutta kaikesta huolimatta "En alennu lukemaan Suomi 24 sivuja".

Näsäviisas nuori saarnaa ympäristönsuojelusta


Facebookista kopioitu, kirjoittaja tuntematon.
---
Marketin nuori kassa kehotti vanhempaa naishenkilöä ottamaan seuraavalla kerralla oman kauppakassin, koska kauppa on päättänyt olla enää satsaamatta ympäristölle haitallisiin muovikasseihin.

Hämmentyneenä vanharouva selitti anteeksipyydellen, ettei hänennuoruusaikoinaan ollut tietoakaan Vihreästä Ajattelutavasta. Kassa vastasi: "Sehän meidän ongelmamme juuri on, kun te ette aikanaan välittäneet tarpeeksi ympäristöstä." Oikeassahan hän oli - ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia. Siihen aikaan me palautimme maitopullot, juomapullot ja olutpullot kauppaan, joka sitten lähetti ne meijeriin tai tehtaaseen pestäväksi ja steriloitavaksi ja täytettäväksi, jotta samoja pulloja voitiin käyttää yhä uudelleen. Niitä siis todella kierrätettiin. Mutta ei meillä mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.


Me kävelimme kerroksiin kaupoissa ja virastoissakin, koska joka paikassa ei ollut rullaportaita. Ostoksillekin menimme kävellen emmekä hypänneet 300-hevosvoimaiseen autoon aina kun piti mennä parin korttelin päässä olevaan lähikauppaan. Mutta kassa oli ihan oikeassa, emme me mitään vihreitä ajatuksia miettineet.

Lastenvaipatkin siihen aikaan pestiin, koska ei ollut näitä kertakäyttöisiä. Pyykki kuivattiin narulla eikä energiasyöpössä 500 Wattia virtaa käyttävässä vempaimessa ? Tuuli- ja aurinkovoima kuivasivat vaatteet ihan oikeasti. Lapset saivat vanhempien sisarustensa pieniksi jääneet vaatteet, eivät aina upouusia. Mutta eihän meillä silloin tosiaankaan ollut mitään vihreitä ajatuksia.

Siihen aikaan meillä oli vain yksi televisio tai radio, ei vastaanotinta joka huoneessa. Ja tv-ruutukin oli jokseenkin nenäliinan kokoinen, eikä koko Uudenmaan. Keittiössä tehtiin ruokaa, hämmennettiin ja sekoiteltiin käsin, koska ei ollut sähkökoneita apuna joka käänteessä. Kun pakkasimme jotain herkästi särkyvää postipakettiin, käytimme vanhoja sanomalehtiä suojaamaan lähetystä, koska ei ollut styroksia tai kuplamuovia. Emmekä me ruohoakaan leikanneet bensiiniä polttavalla koneella. Meillä oli työnnettävä käsikäyttöinen ruohonleikkuri Me pidimme lihaskuntoa yllä työnteolla emmekä kuntosalin sähköisillä juoksumatoilla. Oikeassahan kassa siis oli, ei meidän päässämme mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.

Joimme vettä kraanasta kun janotti, sen sijaan että olisimme joka kerta käyttäneet erityistä pullovettä. Täytimme täytekynät musteella emmekä ostaneet heti uutta kynää kun muste loppui. Ja vaihdoimme partahöylän terän, heittämättä koko kapinetta roskiin kun terä tylsyi. Siihen aikaan ihmiset käyttivät ratikkaa tai linja-autoa matkantekoon ja lapset menivät kouluun polkupyörillä tai jalan, eikä äidin tarvinnut hoidella heidän takiaan 24-tunnin taksipalvelua.

Kotona oli yksi pistorasia eikä kokonaista rivistöä jos vaikka minkälaisille elektronisille laitteille. Eikä tarvinnut käyttää mitään tietokoneohjattua vempainta, joka on yhteydessä tuhansien kilometrien päässä avaruudessa olevaan satelliittiin, jotta löytäisi lähimmän pitsapaikan.

Mutta eikö olekin surullista, kun nykynuoriso valittaa, miten tuhlaavaisiame olimme, kun meillä ei ennen vanhaan ollut näitä vihreitä ajatuksia?

Lähetä tämä jollekulle toiselle itsekkäälle seniorille, jolle taas joku näsäviisas nuori saarnaa ympäristönsuojelusta.
---

lauantai 19. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

Vanhan ajan joulu

Olen aina haaveillut vanhan ajan joulusta.

Se muodostuu seuraavista aineksista:
- vanha hirsinen mökki metsän keskellä
- puulämmitys ja avotuli
- savusaunan hämy ja vastan tuoksu
- kynttilan valo
- perinteisiä jouluruokia
- joululauluja
- joulukuusi
- paljon lunta
- pakkanen paukkuu
- kirkas tähtitaivas
- hyvää lukemista
- kiireetöntä ja rauhallista menoa

Vielä se on toteuttamatta, mutta suunnitelma on olemassa.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Sydämen ääni

Monen asian päättäminen perustuu ensivaikutelmaan. Eli sen vaikutelman, jonka ensimmäisena saat on yleensä se, joka on se oikea. Se tunne on se joka ratkaisee.

Olen nyt seurannut erästä asiaa muutaman vuoden. Ensivaikutelma tähän ei ollut positiivisen suotuisa. Pitkäjännitteisenä ihmisenä olen odottanut sitä, että ensivaikutelma olisi ollut väärä. Mutta mitä pidempään olen asiaa seurannut ja tuumaillut, niin ensivaikutelma on näköjään se, joka on se oikea ratkaisu.

Asiaa olen pohtinut usean eri ihmisen kanssa ja eri tilanteissa. Tulos on ollut ensivaikutelman mukainen.

Nyt sitten lopullisen ratkaisu päätökseeni teki se, että vaikutusvaltaiset kaksi henkilöä ovat tuumanneet asiaa ja ovat tulleet samaan johtopäätökseen. En ikinä uskonut, että nämä olisivat asiaa edes miettineet. Tämä perustuu aiempiin henkilökohtaisiin kokemuksiini.

Toinen näistä henkilöistä kysyi minulta aivan suoraan mielipidettä tähän asiaan. Yllätyin suuresti, koska oletin ettei hän tule sellaista ikipäivänä minulta kysymään. Kysyjän kanta tähän asiaan on ollut aiemmin erittäin vastakkainen näkemykseeni verrattuna. Asiaa ei aiemmin saanut edes kyseenalaistaa. Esitetyn kysymyksen jälkeen fyysisesti peukutin asiaa. Sain vastaukseksi hymyn. Siis linja on selvä.

Tiedän, että asia on kirjoitettava näinkin salaperäisesti, koska aiemmat kokemukset asian eteenpäin viemiseksi ovat olleet erittäin, erittäin negatiiviset. Asiasta ei ole saanut edes puhua saatikka kirjoittaa. Jos asian otti esille, olivat seuraukset henkisesti äärimmäisen kovat.

Aika tulee näyttämään, miten asiassa käy.

Sydämen ääni on se, jota tulee kuunnella. Ja tulee toimia sen mukaisesti.

Himos kylpylän sopimusten jankuttaja

Jämsän Seudun aamuisen Ilvestelijän kirjoituksesta huomaa, että kirjoittaja ei ole perillä asiasta ollenkaan. Silloin on helppo sanoa jankuttajaksi.Täytyy todeta, että vaikka ole yrittänyt ottaa Himos asioista selvää, niin vaikeaa se on ollut. Tuntuu sille, että on olemassa korkeampia voimia.

Kaikki se selvittelytyö on ollut hankalaa ja täytyy sydämestä todeta, että luottamusta ei ole päässyt syntymään, ei puolin eikä varmaan toisinkaan. On olemassa sellaisia virkamieskoneiston synnyttämiä dokumentteja kuin "Ojalan väittämät" ja "Kokon kirjoituksia". Muun muassa nämä eivät kasvata yhtään luottamusta.


Jämsä Seutu 18.12.2015

torstai 17. joulukuuta 2015

Luottamuksen syntyminen tai sen puute

Olen ollut kohta mukana kunnallispoliittisessa toiminnassa kahdeksan (8) vuotta. Asioihin on päässyt sisälle ja on mukana systeemissä. Mitä enemmän vuosia on tullut täyteen, niin sitä enemmän olen oppinut.

Perusasioita: Kaupungin operatiivista toimintaa johtaa johtoryhmä. Kaupungin hallitus valmistelee asioita valtuustolle ja valtuusto päättää. Valtuusto luo niin sanotut suuret linjat. Ja kaikkien tulee muistaa, että valtuusto on kaupungin ylin päättävä elin - se niin sanottu kumileimasin.

Moni asia on hallitukselle selvä, tai no selvä ja selvä. Hallitushan kokoontuu joka toinen viikko eli asioita puidaan paljon, keskustellen ja useasti. Mutta reilun puolenkymmentä valtuuston kokousta on aika vähän, noin joka toinen kuukausi. Virkakoneiston ja valtuutettujen välinen keskustelu on jokseenkin olematonta kokousten ulkopuolella. Lisäksi täytyy todeta, että lautakunnat tekee paljon valmistelevaa työtä hallitukselle ja valtuustolle. Lautakunnat kokoontuvat kuukausittain.

Jotenkin on syntynyt sellainen tunne, että virkakoneisto johtaa ja valtuusto vikisee. Tosin tämä on muuttunut tällä valtuustokaudella. Jotenkin on jäänyt sellainen tunne, että ei pelata avoimin kortein. Tähän olen tullut selvittäessäni erilaisia asioita. Ja jos oikein rupeaa selvittämään, niin asiat vain monimutkaistuvat. Selkeiden vastausten ja selvitysten saaminen on ollut välilä vaikeaa tai miltei mahdotonta. Suoraan sanoen on ihan mahdotonta toisia asioita selvittää. Tämä kokemukseni perustuu suurelta osin Himoksen asioihin.

Sekä mikä koko hommassa on haasteellisinta on luottamus. Siis tarkoitan tällä sitä, että valtuutetut luottaisivat siihen, mitä virkamiehet esittävät. Ainahan sanotaan, että virkavastuulla asiaa hoidetaan eli ajatukseni mukaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tällä taklataan tämä luottamus eli jotenkin tulee mieleen, että kun virkavastuulla hoidetaan, niin luottamusta täytyy olla olemassa tämän perusteella.

Luottamus on sellainen asia, että se A N S A I T A A N. Sitä ei tule kukaan antamaan eikä sitä voi mistään saada. Minun kohdalla suurin ongelma on juuri tämä luottamuksen osittainen puuttuminen.

Osittain tähän luottamuksen puuttumiseen on vaikuttanut se, että johtoryhmällä, hallituksella ja valtuustolla ei ole selvillä suunta ja tavoite. Tällä tarkoitan sitä, että johdon tulee näyttää se. Tai oikeastaan se tulee tehdä yhdessä.

Lopuksi täytyy todeta, että olen jotenkin jäänyt kaipaamaan selkeää, johdonmukaista johtajaa, joka on luottamuksena ansainnut.

Blogisivun kävijäennätys 2 d ja yli 1000 lukijaa

Ei Suomi24 Jämsä sivulla sovi ihan mitä sattuu kirjoitella. Mutta kaikesta ikävästä huolimatta eilisen ja tämän päivän saldo on yli 1000 lukijaa.


Lillukanvarret ja isot asiat

On olemassa isoja ja pieniä päätettäviä asioita – vaikeita ja ymmärrettäviä.

Pienet asiat ovat helppo ymmärtää ja niistä voi jokainen keskustella. Ja niihin on jokaisella selkeä mielipide. Yleensä tällaiset asiat ovat voimakkaita tunteisiin perustuvia asioita, järki ei aina sanele lopullista totuutta.

Isot asiat on vaikea hahmottaa ja riippuen hieman katsantokannasta saadaan hyvinkin erilaisia mielipiteitä asioista. Isot asiat pitäisi jakaa helppoihin ymmärrettäviin osiin, referoida riittävästi ja selkeästi, jotta siitä muodostuisi kaikelle kansalle tajuttavia asioita. Jos näin ei tehdä, niin ei oikein tiedetä, mistä oikein ollaan päättämässä.

Mediassa keskustellaan useasti ja pitkään helpoista asioista, koska toimittajien on helppoa laatia helpoista asioista helppoja juttuja. Ja lukijoiden on helppo lukea ja ymmärtää lukemansa. En ole oikein nähnyt mediassa vaikeaa ja kompleksista asiaa, joka on pilkottuna pieniin ja kansatajuisiin paloihin. Taitaa olla liian haasteellista ja aikaa vievää puuhaa. Useasti viitteellinen kuva kertoo paljon enemmän lukijalleen kuin sivullinen munkkilatinaa.

Samat asiat pätevät kunnallisessa päätöksenteossa. Pienistä asioista kyllä keskustellaan kiivaasti, koska se on helppoa. Mutta usein energia ja aika tuhrautuu niihin pieniin asioihin. Pitäisi miettiä mikä on oleellista ja mikä ei. Pitää hahmottaa se iso vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus ja siihen tehtävät muutokset. Vaikeat asiat tulee rakentaa selkeiksi kuviksi, kaavioiksi ja numeroiksi. Tällöin saadaan päätöksen tekijät ymmärtämään asia ja tekemään oikeita päätöksiä. Vaikeita asioita pitää tarttua kuin härkää sarvista, ennakkoluulottomasti ja määrätietoisesti. Ikävätkin päätökset tulee tehdä.

On selvästi havaittavissa ja aistittavissa päätöksenteossa, ettei ikäviä asioita haluta käsitellä, koska tällöin johtajat ja päättäjät eivät ole mukavuus- ja miellyttävyysalueella. Pelätään ammattiliittoja aina kaupungin ylintä johtoa myöten, selvästi aistittu ja huomattu. Kuka kaupunkia johtaa - se on kaupungin johto eikä kukaan muu. Ja nämä päätökset lopuksi niin sanotusti kumileimataan valtuustossa. Virkamiesten tulee johtaa koko joukkoa oikeaan suuntaan radikaalein liikkein tässä taloudellisessa tilanteessa. On niin sanotusti laitettava itsensä likoon. Nyt on näytön paikka.

Jo kouluajoilta opin ja arvostin erittäin tiukkaa ja vaativaa opettajaa. Vaikka oli ikävää ja ankaraa, niin myöhemmin tajusin, että näinhän asioiden piti ollakin. Mutta kuka ohjaa Jämsän kaupungin pois tästä taloudellisesta ahdingosta? Se on johto ja poliittiset päättäjät. Rohkeasti ja reilusti on mentävä mukavuusalueen äärirajoille tai reilusti ulkopuolelle. Kehiin on laitettava tiukat päätökset. Nyt on päätösten aika. Jossain vaiheessa seisoo KIITOS. Näin on aibnkin uskottava.

Susanna Tikkanen: Kolumni - Enää ei naurata

Hyvä kirjoitus Susannalta ! Kiitos !

Jämsän Seutu 17.12.2015



En ilmaise itseäni selkeästi

Tekstin Ulkomaalaiset raiskaavat Suomalaiset naiset? perusteella sain palautetta.

Eli sain henkilökohtaista palautetta, etten ilmaise itseäni selkeästi.

Olen neutraalisti pakolaisten kannalla, koska he ovat olosuhteiden pakosta täällä. Nyt vain on suomalaisten sopeuduttava tähän tilanteeseen ja pakolaisten on sopeuduttava suomalaiseen elämänmenoon. Niin kauan kun ei ole negatiivisia lieveilmiöitä, niin kantani on neutraali. En ymmärrä, miksi toiset ihmiset etsimällä etsii kaikki netin negatiiviset kirjoitukset maahanmuuttajista ja jakavat niitä seinällään. Toisilla on jopa useita päivityksiä joka päivä.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Suomi24 Jämsä – Rikosilmoitus kunnianloukkauksesta

Minulle tuli viesti, että Suomi 24 sivulla on tekstejä, jotka viittaavat kunnianloukkaukseen.

”Herskamies / 14.12.2015" esittää julkisesti, että "Eikös Kokko vedä ihan heroiinia". Heroiinin vetäminen on rikos, joten herskamies väittää julkisesti sinun tehneen "huumausainerikoksen".

Tämän on selkeä kunnianloukkaus, tarkistin asian lakimieheltä.

Otin kirjoituksista kuvaruutukopiot poliisin rikostutkintaa varten.

Tein rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Poliisi otti yhteyttä ja sanoi, että koska kyseessä on suomalainen nettisivu, niin he saavat selville kirjoituksen lähteen. IP-osoite saadaan selville poliisin virallisia teitä. Suomi24 sivusto joutuu luovuttamaan kirjoituksen kirjoittajan IP-osoitteen.

Paha saa palkkansa.

Hyvää Joulua kirjoittajalle.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Ulkomaalaiset raiskaavat Suomalaiset naiset?

Mielenkiinnolla katselen välillä, kun Jämsän sivistyslautakunnan puheenjohtaja jakaa omalla Facebook sivullaan useita kertoja päivässä uutislinkkejä siitä, kuinka "ulkomaalaiset" ja erityisesti vastaanottokeskuksien (VOK) miehet raiskaavat Suomalaiset naiset. Ja perässä on useasti lukenut, että onneksi näin ei ole "vielä" käynyt Jämsässä.

Jäin miettimään eikö Suomessa ole mitään muuta uutisoitavaa? Ja mikä on näiden viestien tarkoitusperä? Tuntuun olevan melko yksipuolista maailman meno vai onko?

Tosiasiahan on, että ulkomaalaistaustaisten osuus raiskauksista on kantaväestöä isompi. Tätähän ei voi kukaan kumota.

Mielestäni Suomessa on hallituspuolueilla paljon tärkeämpää mietittävää, kuten esimerkiksi koko Suomen taloustilanne, työttömyys, SOTE ratkaisut jne.

Mutta mitä tekeävätkään perussuomalaiset? He jakavat valtoimenaan yksipuolista hapatusta sosiaalisen median pyhätössä eli Facebookissa. Tuntuu sille, että homma on johdettua toimintaa perusuomalaisten "päämajasta"? Sen verran voimakasta ja laajamittaista on viestintä on koko Suomen maassa eri tahoilla. Mutta arvailuiksihan tämä menee.

Mielenkiintoista tässä on, että kantasuomalaisten raiskauksia ja muita pahuuksia ei jaeta kyseisen puheenjohtajan sivuilla. Lieneekö niin, että he ovat puhtoisia kuin pulmuset? Maailman menoa Suomessa näytetään katsottavan kohtalaisen pienen reiän ja vielä suodattimen läpi. Lieneekö tämä tarkoituksenhakuista?

Lisäys 17.12.2016

Sain henkilökohtaista palautetta etten ilmaise itseäni selkeästi. Eli olen neutraalisti pakolaisten kannalla, koska he ovat olosuhteiden pakosta täällä. Nyt vain on suomalaisten sopeuduttava tähän tilanteeseen ja pakolaisten on sopeuduttava suomalaiseen elämänmenoon. Niin kauan kun ei ole negatiivisia lieveilmiöitä, niin kantani on neutraali. En ymmärrä, miksi toiset ihmiset etsimällä etsii kaikki netin negatiiviset kirjoitukset maahanmuuttajista ja jakavat niitä seinällään. Toisilla on jopa useita päivityksiä joka päivä.

Tieliikenteessä kuolleet 250 ja alkoholiin kuolleet 1900

Muutaman viime vuoden aikana liikenteessä on kuollut hieman alle 250 henkilöä kaiken kaikkiaan. Mutta alkoholin aiheuttamat kuolemat ovat noin 1900 henkeä vuosittain ja miesten osuus on 3/4.

Paljon puhutaan ja satsataan liikenneturvallisuuteen. Ja se näkyy kaikkialla.

Alkoholiin kuolleiden määrä on noin kymmenen (10) kertaa isompi ja paljon näkymättömämpi. Mutta kuinka panostettaisiin alkoholiongelmaisiin yhtä paljon kuin liikenneturvallisuuteen?


Tilastokeskuksen tilasto: Tieliikenteen onnettomuuksissa kuolleet


Helsingin uutiset 31.12.2014

maanantai 14. joulukuuta 2015

Hallituksen esitys - Päivähoito-oikeuden rajaus

Se mitä Jämsän Seutu paikallislehdessä lukee, ei ole aina ihan totta.  Populismi on oma ihmislajinsa.
 
Mitä tarkoittaa Suomen hallituksen esitys - Päivähoito-oikeuden rajaaminen?
---
Kun nyt kaikilla on oikeus kokopäiväiseen hoitoon, lakimuutoksen jälkeen kaikilla lapsilla on oikeus vähintään 20 tunnin viikoittaiseen varhaiskasvatukseen. Oikeus laajempaan varhaiskasvatukseen on edelleen mikäli huoltajat ovat täysipäiväisesti töissä tai opiskelevat.

Vanhemman jäädessä työttömäksi lapsen varhaiskasvatusoikeus pysyy kokopäiväisenä kahden kuukauden ajan.

---
Aiheutetaanko tällä lasten syrjäytymistä?

Ovatko lapset eriarvoisessa asemassa?

Mikä on vanhempien rooli kasvatuksessa vai hoitaako sen yhteiskunta?

Jos vanhemmat ovat kotona, niin kyllä heillä on vastuu lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta vai mikä rooli heillä on perheessä?

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Blogisivun lukijamäärä

Katsoin lukijamäärän koko historian ajalta ja viimeisen vuoden aikana kuukausittain on ollut noin 2000 lukijaa eli se tekee noin 65-70 lukijaa joka päivä.

Mutta Bloggerin Tilastot ei sitten paljon enempää kerro siitä, että kuka Blogia lukee. Ja se on hyvä se.

Muutama linkki näyttäisi olevan Suomi24 sivustolta, mutta en alennu lukemaan, mitä siellä on kirjoitettu.







Ryhmäkuri Jämsän kaupunginvaltuustossa

Aloitetaan ryhmäkurin määritelmästä:
Ryhmäkuri on tietyn puolueen sisällä, tiettyyn puolueeseen kuuluvien kansanedustajien ennalta sovittu tapa äänestää, jolloin äänestyksessä kansanedustajat noudattavat yhteistä puolueen linjaa äänestämättä itse harkitsemallaan tavalla.
---

Eli puolue määrittää, miten koko ryhmä äänestää.

Jämsän kaupunginvaltuuston paikkajakauma on seuraavanlainen.


Erilaisia äänestyksiä on ollut viime aikoina useita. Ihan kesken kokouksenkin on äänestetty ennalta arvaamattomista asiasta. Monien kanssa olen viime aikoina keskustellut ja he ovat on ihmetelleet ryhmäkuria.

Tapaus 1:

Ensinnäkin Vasemmistoliitossa on 4 valtuutettua. On jotenkin mielenkiintoista, miten 4 eri henkilöä voivat äänestää aina samalla lailla.
- Voiko olla mahdollista, että he ovat aina aikuisten oikeasti samaa mieltä?
- Tilastollisesti tämä ei enää oikein täsmää ollenkaan?

No ehkä vasemmistoliiton valtuutetut ovat tehty kaikki aivan "samasta puusta".

Tapaus 2:

No jos äskeisen vielä ymmärtää, niin sitten tuleekin vaikeampi tapaus. Kansallinen Kokoomus ja Suomen Kristillisdemokraatit ovat muodostaneet oman valtuustoryhmän, 6+1 henkeä.

Sitten vaikeampia kysymyksiä:
- Miten voi olla mahdollista, että 7 henkilöä ovat aina samaa mieltä,
   kun kaupunginvaltuustossa suoritetaan äänestys?
- Ei voi kertakaikkiaan olla mahdollista, että 7 eri lähtökohdista olevaa ihmistä
  ajattelevat aina samalla lailla, vai voiko?
- Onko joku henkilö tässä 7 henkilön joukossa, joka määrittelee miten äänestetään?

Tapaus 3:

Muiden valtuustoryhmien äänet jakaantuvat hyvinkin erilailla. Mielestäni tämä on
luonnollista ja järkeenkäypää. Jämsäläisten asioita ollaan päättämässä.
---

Olisi meikäläiselle raadollista olla sellaisessa valtuustoryhmässä, jossa muut määritevät, mitä mieltä olen päätettävistä asioista.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Jämsän Himoksen Peikkopuistossa huhuillaan kummia


Faktaa ja fiktiota...

Himoksen vuorenrinteiden menninkäisten ja peikkopuiston peikkojen onkaloita viime kesän nuuhkinut lemminkäinen päätti syksyllä valloittaa peikkopuiston onkalot itselleen ja musiikin paikalle tuomille muille menninkäisille asuin- ja kylpypaikaksi.

Nyt jatkossa on kuitenkin osoittautunut, että lemminkäisen menninkäisille varaamassa kylpypaikassa ei olekaan vettä ja sitä on sinne kuivalle kallionyppylälle vaikea toimittaakin.

Jämsä kaupungin johto ei ole huolissaan ongelmasta, vaan esittää menninkäisten asuin- ja kylpypaikalle toista kaupungin omistamaa paikkaa, missä on jo kaava valmiina asuin- ja kylpylärakentamiselle sekä jo valmiit parkkipaikat ja vieressä jo valmiina isot vesiputket sekä jopa vesisäiliö. Kaupunki toteaa innoissaan, että kun se omistaa tämän asuin- ja kylpyläpaikan, niin paikkaa ei tässä ratkaisussa tarvitse kaupungin ostaa 3:lla miljoonalla eurolla edelleen vuokrattavaksi menninkäiselle. Kaupunki toteaa samaan hengenvetoon, että tässä paikassa asuin- ja kylpylätoiminnalle on jo aiemmin rakennetut paikoitusalueetkin valmiina, joten niitäkään ei tarvitse nyt sitten 1,45:llä miljoonalla eurolla rakentaa. Kaupunki riemuitsee paikkaa esittäessään etukäteen, että nyt voidaan sitten 4,45 Miljoonaa euroa laittaa Himoksessa muuhun kehittämiseen ja mm. alueelta rinneyrittäjän optio-oikeuden purkamiseen. Kaupunki vakuuttaa, että tämä kylpyläpaikka annetaan vuokralle menninkäisille aivan samalla 75 000 euron vuosivuokralla ja sekin vuokra siten, että kylpylän vuosivuokra olisi avauksen jälkeen ensimmäiset viisi vuotta puolet sovitusta.

Menninkäinen oli paikkaan tyytyväinen, koska tässä tapauksessa kylpijät voivat pistäytyä kylpylän ovelta suoraan rinteisiin ja hiihtoladuille, eikä Areenallekaan ei ole kuin 250 metrin kävelymatka.

Kaupunki oli tyytyväinen, kun se sai käyttää Himoksen kehittämiseen varaamansa 4,45 Miljoonaa euroa Himoksen muuhun kehittämiseen ja mm. rinneyrittäjän kanssa tekemänsä optio-oikeuden purkamiseen.

Lemminkäinenkin oli tyytyväinen, kun se pääsi, kuin pääsikin rakentamaan menninkäisille asuin- ja kylpypaikat Himokselle.

Blogisivun 35 000 kävijän raja rikkoontui

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Lippulaulu

1 Siniristilippumme,
sulle käsin vannomme, sydämin:
sinun puolestas elää ja kuolla
on halumme korkehin.-

2 Kuin taivas ja hanki Suomen
ovat värisi puhtahat.
Sinä hulmullas mielemme nostat
ja kotimme korotat.-

3 Isät, veljet verellään
vihki sinut viiriksi vapaan maan.
Ilomiellä sun jäljessäs käymme
teit’ isäin astumaan.-

4 Sun on kunnias kunniamme,
sinun voimasi voimamme on.
Sinun kanssasi onnemme jaamme
ja iskut kohtalon.-

5 Siniristilippumme,
sulle valan vannomme kallihin:
sinun puolestas elää ja kuolla
on halumme korkehin.

(Sanat V.A. Koskenniemi, sävel Yrjö Kilpinen)

perjantai 4. joulukuuta 2015

Laaja selkomatemaattinen vertailu Keski-Suomi vs. Pirkanmaa

Googlettamalla monia asia löytyy... Päivitän tietoja, kunhan lisää löytyy.

Asiaa voi lähestyä näin selkomatemaattisesti tai teknismatemaattisesti. Sitten alitajunta pyörittelee lukuja ja muodostaa niitä kokonaisuuden - tulevaisuuden näkymän. Siihen näkymään ympätään yhteen myös monet muut asiat kuin nämä. Jokaisen ihmisen pää muodostaa päätöksen Keski-Suomi vai Pirkanmaa aivan erilailla.

Maakunta: Keski-Suomi / Pirkanmaa
Maakuntakeskus: Jyväskylä / Tampere
Väkiluku: 276 000 / 503 000
Pinta-ala km2: 19 848 / 14 613
Väestötiheys: 16,5 / 40,2
Kuntia: 23 / 22
Kaupunkeja: 6 / 11
Väestömäärän kasvu: 0 % / 0,6 %
Työttömyysprosentti: 16,1 / 14,7
BKT:n kasvu/as. 2000-2012: 10 / 21,4
BKT/as.: 81 / 96
Henkilöautojen keskiikä: 12,9 v / 11,8 v

Nimikkolajit:
Eläin: metsäjänis / valkohäntäpeura
Järvi: Keitele / Längelmävesi
Kala: järvitaimen/ toutain
Kasvi: päivänkakkara / tuomi
Kivi: dioriitti / pallokivi
Lintu: metso / västäräkki

Laaja vertailu on otettu oheisesta materiaalista.  Pohjanmaata on verrattu muihin maakuntiin, muta samaisesta materiaalista irtoaa Keski-Suomen ja Pirkanmaan luvut.

Klikkaamalla kuvaa saat sen isoksi lukukelpoiseksi.

Keski-Suomi 2,6 - Pirkamnaa 6,0

Keski-Suomi -2,9 - Pirkanmaa 0,2

Keski-Suomi  23,5 - Pirkanmaa 24,2

Keski-Suomi 3,7 - Pirkamaa 8,0

Keski-Suomi 3 - Pirkamaa 6,5

Keski-Suomi 70,3 - Pirkanmaa 71,7

Keski-Suomi 1,7 - Pirkanmaa 4,0
Kumpi on parempi tai huonompi?

Keski-Suomi 18,5 - Pirkanmaa 24,8

Keski-Suomi -2,2 - Pirkanmaa 1,1


Keski-Suomi 5,7 - Pirkanmaa 6,5

Keski-Suomi 331 - Pirkanmaa 1444

Keski-Suomi 0,84 - Pirkanmaa 2,38

Keski-Suomi 9,9 - Pirkanmaa 9,7

Keski-Suomi 1,1 - Pirkanmaa 1,1

Keski-Suomi -5,4 - Pirkanmaa -5,0