torstai 5. heinäkuuta 2018

Hallikenttää euron neliö

Jämsässä yrittäjien yhtymä kehittelee vuokra- tai businesshallia erilaisille toimijoille. Sijainti olisi tärkeä, jotta toimijoita saataisiin tehtävään halliin. Itseasiassa useammalle hallille on olemassa suunnitelmia eri tahoilla.

Myllymäki II aluetta ei koeta kiinnostavana sen sijaintinsa takia. Se kuulostaa hassulta, mutta lienee taivaan tosi, niin ovat yrittäjien tuntosarvet aistineet.

Jämsässä maaperänä on yleensä se maankuulu jämsäläinen savi. Kiinnostavia liikepaikkoja on olemassa, mutta niiden pohjien teko maksaa noin 50 €/m2. Silläkään summalla ei ehkä ihan päästä alkuun.

Vertailuna on isommissa lähikaupungeissa tarjolla jo rakennusvalmista louhekenttää 1 €/m2. Siihen vain suoraan rakentamaan hallia. On aivan mahdottoman suuri kilpailuetu.

Kun huomioidaan pohjien teon kustannus savimaalle, ja siihen lisätään tontin ostokustannukset, niin Jämsä jää kakkoseksi lähikaupungeille. Ei oikein kiinnosta. Ei ole eikä tule olemaan businekseltään houkutteleva.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Jämsän sijainti on erinomainen Suomessa. Koko eteläinen Suomi on alle 250 km päässä. Luulisi, että kiinnostaisi.

Pitäisikö tonttimaata antaa "ilmaiseksi", että kiinnostaa?

Mielestäni osittain kyllä, koska pohjien tekeminen jämsäläiseen saveen on kallista muihin kuntiin verrattuna.

Hieman ammun yli kirjoituksellani, mutta avaan keskustelun.

Ei kommentteja: