sunnuntai 31. elokuuta 2014

SOTE uudistus - varsinainen pähkinä purtavaksi

SOTE uudistus tekstiä lukiessani tulee mieleen, että säilyykö palvelut Jämsässä vai ei. Toisessa kohtaan sanotaan "kaunista" ja toisessa ei. Lukekaa itse ja yrittäkää tulkita. Onneksi 15.9.2014 on seminaari aiheesta, joka selventää asiaa.

Ohessa teksti sanasta sanaan. Keltaisella merkitsin muutamia kohtia.

Alkuperäinen teksti löytyy täältä.

Sote-uudistus
Pääministeri Stubbin hallitus sitoutuu Kataisen hallituksen yhdessä oppositiopuolueiden kanssa 23.3.2014 tekemään linjaukseen sote-uudistuksesta. Suomalaisten keskeiset hyvinvointipalvelut turvataan toteuttamalla perusteellinen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus. Kansallisella ja sote-alueiden ohjauksella varmistetaan, että uudistuksella myös supistetaan kestävyysvajetta.
Sote-järjestämislain keskeisistä pykälistä ja jatkotoimista päästiin 25.6.2014 ratkaisuun parlamentaarisessa valmisteluryhmässä.
Uudessa mallissa on erotettu palvelujen järjestäminen ja niiden tuottaminen toisistaan. Järjestämisvastuu tulee olemaan viidellä sosiaali- ja terveysalueella (sote-alue). Sote-alueen kuntayhtymä vastaa siitä, että sen alueella asukkaat ja muut palveluihin oikeutetut saavat tarvitsemansa palvelut. Lähtökohtana on lähipalvelujen turvaaminen. Uuden järjestämislain kriteeristöjen mukaisesti palveluja voidaan keskittää vain, mikäli palvelujen saatavuus ja laadun turvaaminen edellyttävät erityisosaamista tai kalliita investointeja, tai palvelujen tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas toteuttaminen edellyttävät keskittämistä. Palveluja voidaan toteuttaa eri keinoin.
Sote-alueen tulee laatia järjestämispäätös joka neljäs vuosi. Järjestämispäätöksessä määritellään tuottamisvastuussa olevat kunnat ja kuntayhtymät sekä niiden tehtävät, rahoituksen ja voimavarojen kohdentaminen, palvelurakenne ja periaatteet muualta hankittaville palveluille (ostopalveluille), sote-palvelujen laatu- ja palvelutaso, yhtenäiset käytännöt ja kielellisten oikeuksien toteuttaminen. Järjestämispäätöksissä otetaan huomioon asukkaiden näkemykset palveluista. Valmistelussa on mukana tuottamisvastuussa olevat tahot.
Palvelujen tuottamisvastuu on kunnalla tai kuntayhtymällä. Tuottamisvastuun edellytykset määritellään uudessa laissa. Tuottamisvastuullisella tulee olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista, hoitavista, kuntouttavista ja muista sote-palveluista yhtenäisenä kokonaisuutena. Nämä tehtävät edellyttävät omaa henkilöstöä ja muita voimavaroja. Sote-alue tekee päätöksen siitä, mitkä kunnat ja kuntayhtymät ovat tuottamisvastuussa. Ne voivat järjestämispäätöksen mukaisesti edelleen tuottaa palveluja itse tai hankkia palveluja myös muutoin, kuten järjestöiltä, yrityksiltä ja palveluseteliä käyttämällä. Myös sote-alueella voi olla omaa tuottamisvastuuta tukipalveluista, ja vain poikkeustapauksessa joistakin muista palveluista.
Sote-alue on kuntayhtymä. Jokainen kunta kuuluu yhteen viidestä sote-alueesta. Kunnilla on edustus sote-alueen ylimmässä toimielimessä (yhtymäkokous tai yhtymävaltuusto). Eri ryhmien edustus toimielimessä turvataan suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.
Valtion ohjausta tullaan vahvistamaan. Sosiaali- ja terveysministeriöön perustetaan sote-neuvottelukunta ja ohjausyksikkö. Ministeriön ja sote-alueen välille luodaan neuvottelumenettely, jossa sovitaan palvelujen toteutuksesta ja seurannasta. Ministeriö vahvistaa neuvottelumenettelyn yhteydessä sote-alueen järjestämispäätöksen. Tulosohjausneuvottelu sote-alueen ja tuottamisvastuisen välillä käydään vuosittain. Uudessa laissa määritellään asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet palvelujen tuottamiseen.
Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan asukaslukuun perustuvalla maksulla, jossa otetaan huomioon tarvetekijät, kuten ikärakenne ja sairastavuus. Lisäksi sote-alueella voidaan tehdä päätös, että myös muita mahdollisia valtionosuustekijöitä otetaan huomioon.
Sote-alueet puolestaan rahoittavat palvelujen tuottamisen. Rahoituksen periaatteista neuvotellaan tuottamisvastuussa olevien kanssa, mutta rahoituksessa tulee huomioida palvelujen tarve, vaikuttavuus ja kustannustehokkuus. Lopullinen määrittely tehdään järjestämispäätöksessä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeisinä tavoitteina ovat väestön terveyden, hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden edistäminen, yhdenvertaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen turvaaminen koko maassa, sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen vahvistaminen sekä kustannustehokkaan ja vaikuttavan palvelurakenteen toteuttaminen.
Uudistuksena keskeisenä keinona nähdään sosiaali- ja terveydenhuollon mahdollisimman laaja integraatio, jossa perus- ja erikoispalvelu muodostavat ehjän palvelukokonaisuuden. Näin ihmisten palvelutarpeet huomioidaan kokonaisuutena ja heidän lähipalvelunsa varmistetaan koko maassa. Palvelujen hallintoa selkeytetään ja tehostetaan.
Hallituksen esitys on lähetetty lausuntokierrokselle 18. elokuuta. Eduskunnan käsittelyyn esitys tulee marraskuussa. Uusien sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavien alueiden toiminta alkaa aiemman suunnitelman mukaisesti 1.1.2017.


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Jämsä-Kuhmoinen kuntarakenneselvitys

Kuntarakenneselvityksen tarkoituksena on selvittää, miten Jämsä ja Kuhmoinen jatkaa rinnakkaiseloaan tulevaisuudessa.

Vaihtoehtoja on 3
1. jatketaan nykyisellään
2. syvennetään yhteistyötä
3. yhdistytään

Jämsän ja varsinkin Kuhmoisten kannalta ajateltuna molempien kuntien omana pysyminen lienee paras vaihtoehto. Tiivis SOTE -yhteistyö on jo melkoisen syvä "yhdistyminen" kuntien välillä. SOTE yhteistyö on ollut tehokasta ja toimivaa. Tätä linjaa tulee jatkaa.

Mikäli Kuhmoisten kunnan taloudellinen tila ajautuu syvään ja vakavaan kriisiin, niin sitten heidän tulee ratkaista, mikä kunnan kanssa he haluavat yhdistyä. Valtiovalta paljolti ratkaisee Kuhmoisten kunnan tulevaisuuden.


perjantai 1. elokuuta 2014

Jämsän Seudun nettisivujen kommentit

Mielestäni Jämsän nettisivujen kommentit ovat usein asiattomia. Ja asiaa ajatellen, mielestäni ne alentavat paikallislehden arvokkuutta.

Useat kommentit eivät ole Jämsän Seutu lehden edun mukaisia. Eikä kommentit ole Jämsän eikä jämsäläisten edun mukaisiakaan.

Miten saataisiin positiivisempi kommentointi aikaiseksi? Voisiko käyttää "pankkitunnistautumista"? Tai jotain muuta rekisteröitymistä?

Jutun juuri on se, että apaattisessa Jämsässä ei tule ruokkia negatiivisuutta. Jotenkin seutukunta kaipaa reilua positiivisuusruisketta.