torstai 17. marraskuuta 2016

Himospyntän alueen rakentaminen-periaatepäätös, osa 3

Valtuutettuna olen kaupungin virkamiehen virkavastuulla valmisteleman ja kaupunginhallituksen päätöksen perusteella päättänyt Himospyntän kunnallistekniikan rakentamisesta.

Kuitenkaan en ole edellä olevasta päättäjänä voinut ymmärtää, että

"Neuvotteluja on yhtiön kanssa käyty useaan eri kertaan siitä, miten yhtiö pystyy selviytymään velvoitteistaan, ilman että omistajat käyttävät OYL:n mukaisia mahdollisuuksia yhtiön rahoittamiseksi. Tämä menettelytapa on sovittu talvella 2014 - 2015, ja sen pohjalta valtuusto on tehnyt päätökset 16.3.2015. Kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen myydä Himoksen Golfkentän alueen Himos Resortille ja kaavoittaa alueelle lisärakennusoikeutta hintaan 120 euroa/k-m2 (KV 16.3.2015 § 21). Kaupunki sitoutui Golfkentän alueelta saatavilla kaavoituskorvauksilla rakentamaan Salavan tien jatkon Himospynttä nimiselle alueelle (esityslistan liitteessä sininen), jolloin kaavoituksen hyöty (myyntihinta – kaavoituskorvaus – mahdollinen lisäkunnallistekniikka) jää maanomistajalle."

Sitoutuiko valtuusto ja kaupunki?

Valtuuston päätöksessä 16.3.2015 ei kaupunki sitoutunut golfkentän alueelta saatavilla kaavoituskorvauksilla rakentamaan Salavan tien jatkoa. Lisäksi voidaan todeta, että tie on valmis, mutta golfkentän alueelle ei ole vielä lisärakennusoikeuksia tullut, eikä niistä ole ainakaan valtuustossa ollut uutta maankäyttösopimusta

"Mikäli kaupan kohteena olevalle alueelle haetaan myöhemmin asemakaavan muutosta, niin maanarvonnousuun liittyvät kehittämismaksu asiat ratkaistaan maanomistajan ja kaupungin välisessä maankäyttösopimuksessa."

Valtuustossa olin päättämässä 25.4.2016 toisilla perusteilla Salavan tien jatkamisesta

"Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää myöntää 220.000 euron määrärahan Salavantien noin 210 metrin matkalle esityslistan liitteen mukaisesti." 

Perusteluna on, että

"Yhtiö osti Golfalueet kaavoittaakseen alueelle lisärakennusoikeutta. Tältä osin kaavaluonnokset ovat olemassa, kaavoituskorvauksena yhtiö maksaa kaupungille 120 €/kem2 indeksiin sidottuna, kokonaisuutena on alustavassa luonnoksessa rakennusoikeutta 5.660 kem2. Kaupunki puolestaan jatkaa Salavantietä noin 210 metriä, jonka kustannusarvio on 220.000 euroa. Kaupunki myös parantaa tien rakentamisella esityslistan liitteen mukaisesti omaa vakuuttaan, joka sijaitsee rakennettavan tien päässä."

Eikö nyt olisi perustelujen paikka, että minäkin valtuutettuna ymmärtäisin, että millä perusteella Salavantien jatke kaupungin kustannuksella rakennettiin ja että miten kaupunki jatkossa kohtelisi kaikkia maanomistajia ja kaavaosapuolia asemakaava-alueiden kunnallistekniikan rakentamisessa tasapuolisesti.

Nyt en enää pysy ollenkaan kärryillä ? ? ? ? ?

Pakko on kysyä virkamiehiltä vastaukset.